..nimittäin henki. Mä oon jo valmis vetämään ranteet auki. Viime yönä meinasin jo tehdä sen, mutta luovuin ideasta. Halusin tietää, että olisinko aamulla paremmalla tuulella, tai päivällä. Näin ei ollut.. Aina kun sain aikaa miettimiseen, kuolema tuli mieleen. Siksi yritin tehdä koko päivän jotain.. Mutta se vain palaa mieleen..

Kaikkein eniten siinä pelkään sitä, että jos epäonnistun... En osaisi edes tappaa itseäni.. Ja sen jälkeen joutuisin kertomaan ystäville, vanhemmille ja sukulaisille, että miksi. Miksi yritin itsemurhaa? Mitä tunnen? Ja se kaikkein ahdistavin kysymys onko minulla kaikki hyvin? En halua kertoa muille tunteistani.. Se ahdistaa.. Olen ottanut lähipiirissäni sen "kaiken kestävä" roolin. Mikään ei murra, mikään ei tunnu pahalta. Ei tunteita, en välitä. Näin ei ole... En pääse siitä roolista eroon.. Juuri tämän roolin takia on ahdistavaa elää, en voi kertoa huonoista päivistä kenellekkään, en tunteistani, en mistään.. Joudun pitää sen kaiken sisälläni.. Ja joskus tulee se päivä jolloin murrun, ja mitään ei ole enään jäljellä..

Ruma + lihava + huono kaikessa + ujo + tyhmä = tuomittu elämään yksin koko loppu elämän...

On surullista ja masentavaa katsella kavereita ja heidän poikaystäviään, ja tajuta että tuollasta et tule koskaan kokemaan... Ja juuri tuon ylemmän yhtälön takia... Jo pelkkä ajattelu siitä että seurustelisi, kuulostaa suurelta mahdottomalta unelmalta.. Kuka hulisi minut? Kuka tyytyisi minuun? Ei kukaan, se on totuus.. No jos jotain hyvää pitää sanoa tästä päivästä niin, ainakin näin kavereita, tosin se masensi aika paljon loppujen lopuksi.. Ja toinen hyvä asia on kun tajusin että vaikka en koskaan tulisi saamaan raukkautta osakseni, niin voin aina hankkia kissan.... Mä en halua olla yksin.. Haluan tyttöystävän

Toinen asia jota olen ajatellut tänään on se, että miksi mun ystävät ei huomaa että mulla on ihan hirveen paha olla.. Peitänkö mä sen niin hyvin? Toisaalta en välttämättä haluakkaan että ne huomaa....

Pelkään ihmisiä, vihaan ihmisiä..

No ei se onnelisuus sitten kauaa kestänytkään.. Mun mieliala vaihtelee laidasta laitaan koko ajan.. Se johtuu koulusta ja kavereista. Koulussa vaan huomaa sen kuinka sua ei kaivata sinne.. Kaikki luokkalaiset kattoo sua vihaisesti, jos katse voisi tappaa.. Ja se on outoa, koska mä en edes tunne niitä.. Eikä ne tunne mua, silti ne vihaa mua... Ne ei halua olla mun parina paritöissä, ne ei puhu mulle, jos mä joudun kysymään niiltä jotain ne vastaa töykeesti. Liikuntatunneilla kun yritän olla mukana, ne vain katsoo ja nauraa että: "mitä toi yrittää tehä?" Sitten kun mä olen vielä niin hirveän ujo, että en edes uskalla tehä liikuntatunneilla, tai millään muullakaan tunnillä yhtään mitään, saatika puhua uusille ihmisille...

Entäs ne ystävät sitten... Ne ei halua olla mun kanssa vapaa-ajalla.. Ne välttelee mua.. Mitä mä oon niille tehny? Mulla on ihan suunnaton ikävä niitä aikoja, kun me naurettiin meidän tyhmille jutuille ja pelleiltiin. Nyt ne ei enään välitä...

Kun mä selasin noita friends kuvia weheartit sivuilla, mulla alko itkettää, kun näin iloisia ystävyksiä niissä kuvissa.. Mullakin oli joskus niin hauskaa, niinkuin niissä kuvissa... Mutta ei enään...

Tunnen taas itseni onnelliseksi. Tuntuu taas hyvältä pitkästä aikaa. 

Toivon että tämä tunne jatkuu pitkään. Toivon että masennus ja huono olo ei tule enään takaisin.

Haluan vain hymyillä, nauraa, olla onnellinen ja nauttia elämästä. :)

Paha olo helpotti hetkeksi, sitten se tuli takaisin. 

Vetäsin äsken naamaan 7x600mg buranaa. Kyl mä tiedän et siitä ei mitään tapahdu, ei kuole eikä tuu "hyvä olo", mut otinpa silti. 

Mulla on vaan niin perkeleen tyhjä olo.. Kun mä yritän puhua mun kavereille, niin ne ei kuuntele. Mä yritän mennä niitten keskusteluun mukaan, ne ei reagoi mun sanomisiin mitenkään. Jos ne ei haluu olla enään mun kanssa, niin miksi ne ei voi sanoa sitä mulle suoraan? Ja miks ne ei halua olla enään mun kanssa? Oonko mä muuttunut jotenki? Vai johtuuko se just siitä että mä en ole muuttunut? Onko ne kyllästynyt muhun? Vai olenko vainoharhainen?

Lisäksi mä olen vielä huolissani mun toisesta kaverista, jota en näe kovinkaan usein. Sillä ei mene kovin hyvin myöskään. Mä luulen että senkin elämä on ihan loppusuoralla. Jos hän aikoo päättää elämänsä tähän, ymmärrän hänen päätöksensä. Maailma ei ole hyvä, se on paha.